Kävin eilen Venäjällä, Anatevkan kylässä. Vuosi oli 1905. Tai vaihtoehtoisesti olin Porvoossa, Tuomiokirkon mäellä, hotelli Onnin pihalla. Porvoon teatteri esitti musikaalin Viulunsoittaja katolla. Pidin siitä. Maitokuski Tevje (Marko Putkonen) oli mainio, kuten myös Golde, Tevjen vaimo (Johanna Nurmimaa). Jostain syystä Viulunsoittaja katolla itkettää minua joka kerta. Eilen onnistuin olemaan parkumatta, vaikka Tzeitelin ja Motelin häät, Hodelin lähtö Siperiaan Perchikin luo ja loppukohtaus saivatkin silmäkulmani kostumaan. Itkin ääneen vasta kotona. Mikä ihme saa ihmisen itkemään teatterissa, elokuvissa tai lukiessa? Keittiöpsykologiaa keskiasteelle: minusta tuntuu, että ainakin minä samaistun tavalla tai toisella; mietin omia valintojani, tekojani ja tekemättä jättämisiäni.
Kärsimys, epäoikeudenmukaisuus ja syrjintä ovat ajankohtaisia tänäänkin. Ehkä se samaistumisen kokemus, asettuminen toisen asemaan, voi auttaa meitä katsomaan asioita laajemmin. All different – all equal.
2 kommenttia:
Viulunsoittaja katolla on yksi esitetyimpiä ja rakastetuimpia musikaaleja - eikä ihme!
Tervetuloa nyt kesällä Ypäjän Musiikkiteatterille testaamaan, alkavatko kyyneleet virrata :)
http://www.ypajanmusiikkiteatteri.fi/
Kiitos vinkistä! Aina se itkettää, ihanuus.
Lähetä kommentti