Pihasalin avajaisissa

Hupsis, kun olen hidas päivittämään tätä blogia. Sairaslomallakaan ei ole muka aikaa.

Olin 25.8. Pihasalin avajaisissa. Juhlan aihe oli oikeastaan salin yrittäjyyden siirtyminen äidiltä tyttärelle. Ihana tunnelma, loistavaa ruokaa, onnellisia ihmisiä.

Kesä näytti vielä viimeisen yrityksensä. Jäätelöä ja virvokkeita ilta-auringossa Mattolaiturilla ja sen kupeessa nauttineella oli kotimatkabussissa hymyilyttävä olo.

Etelä-Ranskan vuorilla

Miksi ihmeessä ihminen haluaa matkustaa? Jättää osan sydämestään ja sielustaan jonnekin. Jää kaipaamaan. Ei ole koskaan oikein onnellinen paikallaan.

Edelleenkin, haluaisin olla paimentolainen. Moderni nomadi. Läppäri, luonnoslehtiö ja kamera. Tuuli hiuksissa, kasvot kohti auringonnousua.

Nizza - Nice

Jahah. Päivitetään nyt tännekin. En ole vielä kotiutunut takaisin kotiin. Näinköhän kotiudunkaan. Laiminlyön tätä blogia (toinen on virallisestikin kesälomalla) ja kaikkea muutakin ja kaikkia muitakin. Haikailen ja haaveilen. Ja haikuilen:

elämä valuu
taas takaisin uomiinsa
minä en tahdo

Viidakkorata

Helsingin rautatieasemalla on kesäkuun puoleenväliin saakka suomalainen viidakkomaisema.

Maisema-arkkitehtuurin ja puutarha-alan opiskelijoille järjestettiin Ihmepuutarha-kilpailu, tarkoituksenaan tuoda elämyksiä ihmisten arkeen viherrakentamisella. Voittajaksi valittiin Hämeen ammattikorkeakoulun kuusihenkisen joukkueen työ "Viidakkorata".

Hieman ehkä lakastunut. Alppiruusujen päällä oli istuttu, vaikka kyltti kielsikin. Ihailin savuavia suihkulähteitä. Turistit valokuvasivat toteemipaaluja. Minä en. En ole turisti.